A-
A+
TEUVA/KARIJOKI Suupohjan mikro- ja pienyrityksille on avautunut uusi mahdollisuus pitkäjänteiseen liiketoiminnan kehittämiseen. Valmennuksella virtaa Suupohjaan -hankkeessa yrittäjät pääsevät yhdessä asiantuntijoiden ja muiden yrittäjien kanssa tarkastelemaan yritystoiminnan keskeisiä kysymyksiä. Valmennuksissa käsitellään muun muassa kannattavuutta, asiakkuuksia, markkinointia, digitalisaatiota, vastuullisuutta ja palvelujen kehittämistä.
– Hankkeen kohderyhmänä ovat Kauhajoen, Isojoen, Karijoen ja Teuvan alueen mikro- ja pienyritykset eri toimialoilta ja yritystoiminnan eri vaiheista, projektipäällikkö Teija Koivisto kertoo.
Yrityskoko määritellään yleisen komission yrityskokoluokituksen mukaisesti, eli mikroyrityksellä tarkoitetaan alle 10 henkilötyövuotta työllistävää yritystä, kun myös muut yrityskokoluokituksen ehdot täyttyvät.
– Pienyritysten osalta raja on vastaavasti alle 50 työntekijää, Koivisto täsmentää.
Mukaan voi siis tulla hyvin erilaisia yrityksiä, ja tavoitteena onkin rakentaa mahdollisimman monipuolinen osallistujajoukko.
– Erityisesti toivomme, että tämän mahdollisuuden löytäisivät yksinyrittäjät sekä yritykset, jotka työllistävät yrittäjän lisäksi muutamia muita henkilöitä, heillä kun on kokemuksen mukaan haastavinta löytää työkaluja kasvuun ja kehitykseen.
Valmennuksen tavoitteena ei ole lisätä yrittäjän työpöydälle yhtä uutta asiaa lisää, vaan tarjota konkreettisia ajatuksia, työkaluja ja oivalluksia, joita voi viedä suoraan omaan yritystoimintaan. Pienyrittäjän arjessa kehittämiseen käytetyn ajan ja rahan pitää tuottaa vastinetta.
– Kokonaisuus alkaa yhteisellä orientaatiolla ja nykytila-analyysillä, jonka jälkeen osallistujille järjestetään kahdeksan teemallista valmennusta. Teemat liittyvät yritystoiminnan keskeisiin kysymyksiin: asiakkaisiin ja markkinoihin, markkinointiin, digitalisaatioon ja tekoälyyn, brändiin ja asiakaslupaukseen, myyntiin, yrityksen kehittämiseen, talouteen ja riskienhallintaan sekä strategiaan ja tulevaisuuteen, Koivisto luettelee.
Valmennukset eivät kuitenkaan ole pelkkiä luentopäiviä tai kalvosulkeisia.
– Asiantuntijat tuovat mukaan ajankohtaista tietoa ja käytännön osaamista, mutta sen lisäksi tehdään harjoituksia, tarkastellaan esimerkkejä ja pohditaan yhdessä, miten käsiteltävät asiat näkyvät osallistujien omassa yritystoiminnassa. Tarkoitus on, että yrittäjä saa mukaansa ajatuksia ja työkaluja, joita hän pystyy soveltamaan omassa arjessaan.
Tärkeä osa kokonaisuutta on myös yrittäjien välinen vertaistuki.
– Ryhmässä on yrityksiä eri toimialoilta, joten keskusteluissa voidaan saada aivan uudenlaisia näkökulmia omaan toimintaan. Joskus toinen yrittäjä voi nähdä omassa toiminnassa mahdollisuuden tai ongelman eri tavalla juuri siksi, ettei hän katso asiaa saman toimialan lasien läpi.
Kokonaisuus ei siis ole yrityksen puolesta tehtävää konsultointia, vaan tarkoitus on antaa yrittäjälle puitteet, tieto, työkalut ja vertaistuki oman yrityksen kehittämiseen. Yrityksen yrittäjä itse tuntee parhaiten oman toimintansa ja päättää, mitä oppeja hän lähtee viemään käytäntöön.
Valmennuksissa keskitytään käytännönläheisiin asioihin ja siihen, miten uusia oppeja voidaan hyödyntää yrityksen arjessa mahdollisimman nopeasti. Kokonaisuuden taustalla on ajatus siitä, että pienillä yrityksillä ei aina ole samanlaisia mahdollisuuksia käyttää aikaa ja rahaa pitkäjänteiseen yritysten kehittämiseen kuin suuremmilla yrityksillä. Hankkeen sisältöä on rakennettu myös aiemmissa hankkeissa yrittäjiltä nousseen palautteen pohjalta. Toiveena on ollut löytää tapa yhdistää asiantuntijatieto, käytännön tekeminen ja yrittäjien välinen vertaistuki samaan kokonaisuuteen.
Hankkeeseen osallistuminen edellyttää yritykseltä osallistumismaksua.
– Osallistumismaksu määräytyy mukaan lähtevien yritysten kokonaismäärän perusteella. Mitä useampi yritys lähtee mukaan, sitä pienemmäksi yrityskohtainen maksu muodostuu. Tällä hetkellä esimerkkinä voidaan käyttää sitä, että jos mukana on 20 yritystä, osallistumismaksu on noin 695 euroa yritykseltä. Jos mukaan saadaan 30 yritystä, maksu on noin 463 euroa ja 35 yrityksen ryhmässä noin 397 euroa.
Osallistumisen alussa maksetaan 200 euron sitoutumismaksu, joka huomioidaan myöhemmin yrityksen kokonaisosallistumismaksussa. Loppuosan voi maksaa useammassa erässä, jolloin maksu jakaantuu valmennuskokonaisuuden etenemisen mukaan.
– Ajatuksena on ollut alusta asti tehdä kokonaisuudesta sellainen, että myös pienellä yrityksellä olisi mahdollisuus lähteä mukaan. Samalla osallistumismaksulla saa käyttöönsä koko valmennuskokonaisuuden, eikä esimerkiksi yksittäisestä työpajasta makseta erikseen.
Vastineeksi yritys saa mahdollisuuden investoida omaan osaamiseensa, pysähtyä kehittämään omaa toimintaansa ja saada asiantuntijoilta sekä muilta yrittäjiltä uusia näkökulmia. Parhaimmillaan yksi hyvä oivallus tai uusi toimintatapa voi olla yritykselle paljon osallistumismaksua arvokkaampi.
Valmennuksella virtaa Suupohjaan -hankkeen kokonaisbudjetti on 69 472,20 euroa. Hanketta hallinnoi Kauhajoen kaupunki ja sitä rahoittaa Leader Suupohja EU:n maaseuturahoituksesta.
– Kokonaisuus ei ole syntynyt yhden ihmisen ideana, vaan se on rakentunut useamman asian pohjalta. Hankkeen valmistelussa on tehty yhteistyötä alueen kuntien elinkeinotoimien kanssa ja yrityksiä on kuultu myös aiempien hankkeiden yhteydessä. Esimerkiksi aiemmin vetämissäni matkailun kehittämishankkeissa yrittäjiltä saatiin paljon ajatuksia siitä, millaista käytännön tukea ja osaamista yritykset tarvitsevat oman toimintansa kehittämiseen. Myös useista muista hankkeista saadut kokemukset ovat osoittaneet, että yrittäjät hyötyvät käytännönläheisistä esimerkeistä, asiantuntijatiedosta ja ennen kaikkea mahdollisuudesta vaihtaa ajatuksia muiden yrittäjien kanssa, Koivisto valottaa taustaa.
– Meillä Kauhajoen yrityspalveluissa on myös varsin pitkä ja laaja kokemus yritysten kehittämiseen liittyvistä sisällöistä sekä aiemmista kehittämishankkeista. Olen itsekin nähnyt, millaiset sisällöt ja toimintatavat ovat yrittäjille hyödyllisiä ja millaiset taas jäävät helposti irrallisiksi koulutuspäiviksi. Siksi tähän kokonaisuuteen on pyritty rakentamaan sellainen rakenne, jossa asiantuntijatieto, käytännön tekeminen ja yrittäjien välinen vertaistuki kulkevat yhdessä, hän jatkaa.
Tarkoituksena ei siis ole järjestää kahdeksaa irrallista koulutuspäivää, vaan rakentaa kokonaisuus, jossa eri teemat liittyvät toisiinsa ja yrittäjä voi peilata oppimaansa omaan yritykseensä.
– Hankkeen valmistelussa on hyödynnetty aiempien hankkeiden kokemuksia, ja erityisesti vertaisoppiminen, käytännön esimerkit ja alueen yritysten arjen tuntevien asiantuntijoiden mukanaolo on nähty tärkeäksi, Koivisto summaa.
Valmennukset järjestetään Suupohjan alueella, ja tarkemmat paikat ja ajankohdat ilmoitetaan osallistujille myöhemmin. Tavoitteena on järjestää valmennukset yrittäjien arkeen parhaiten sopivalla tavalla. Hanke jatkuu vuoden 2027 loppuun saakka.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide