A-
A+
Henry Aho
TEUVA Laihialaislähtöinen 42-vuotias Jussi Kuivamäki on monelle teuvalaiselle tuttu vapaaseurakunnasta sekä musiikkitaidoistaan.
– Ikäni ei ole merkityksellistä, mutta se on, että saman vuonna kun synnyin, ilmestyi muun muassa leffat Poliisiopisto 1, Rambo 1, Terminator 1 ja Amerikan ninja. Elokuvat ja niiden äänimaailma näyttelevät suurta osaa elämässäni vielä tänäkin päivänä, Kuivamäki tuumaa.
Musiikki alkoi kiinnostaa Kuivamäkeä tosissaan hänen siirryttyä yläkouluun.
– Ala-asteaikoina sisko kuunteli Popedaa, Dingoa ja ysäriteknoa ja vanhemmat kuuntelivat iskelmää. Iskelmä ei kiinnostanut yhtään, vaan lähinnä otti hermoihin. Sitten yläasteella tapahtui jotain, kun kuulin ensimmäistä kertaa Metallicaa. En muista, missä sitä kuulin, mutta se oli ensimmäinen iso merkittävä musiikillinen herääminen elämässäni. Fanitin etenkin bändin rumpalia Lars Ulrichia, Kuivamäki muistelee.
Aika pian kävi selväksi, että pelkkä kuuntelu ei riitä.
– Aloin kinuta vanhemmiltani rumpuja. He olivat aluksi sitä vastaan, kuitenkin kun aikani pyysin, isä kysyi, että onko minulla tarpeeksi rahaa. Olin myynyt vanhoja sarjakuviani ja videopelejä sekä itse tekemiäni leluja naapurikylien lapsille, joten säästöjä oli kertynyt. Rummut haettiin Vaasasta, ja kun olin niitä viikonlopun ajan soitellut, vanhemmat sanoivat, että tarvitsen erillisen soittohuoneen. Taisin mukamas olla niin hyvä, että he katsoivat sellaisen tarpeelliseksi. Huone tehtiin sitten vanhaan navettaan.
Moni teini haaveilee rokkitähteydestä. Kuivamäellä ei sellaisia haaveita ollut.
– Mitään sen kummempia tavoitteita soittamisessa ei ollut paitsi se, että halusin tulla koko ajan paremmaksi ja kehittyä soittajana.
Kehitystä myös tapahtui. Metallican lisäksi Kuivamäki kiinnostui muistakin yhtyeistä, kuten esimerkiksi Iron Maiden ja Stratovarius.
– Hankin pari oppikirjaa. Jim Lattan kirjoittaman Heavy Metal Drumming, jossa oli Ulrichin kuva kannessa, sekä Leevi Leppäsen kirjoittaman Rokkaavat rummut. Koulun kuorossa rumpuja soitti siihen aikaan Timo Eskola. Koputin hänen ovelleen, näytin Lattan kirjaa ja sanoin, että tämä pitäisi oppia. Hän ei ollut koskaan aiemmin opettanut, mihin vastasin, että ei se mitään, sillä minä en ollut aiemmin opiskellut. Timo opetti minua sitten puolitoista vuotta, jonka jälkeen hän kertoi, että ei pysty enää opettamaan minulle mitään uutta.
Samoihin aikoihin Kuivamäkeä alkoi kiinnostaa seurakunnan toiminta.
– Jumala nappasi minusta kiinni. Se oli minun elämäni toinen merkittävä herääminen. Aiemmin olin harrastanut paljon erilaisia joukkueurheilulajeja. Seurakunnasta löysin kuitenkin paikan, jossa ei kiusattu, kuten joskus urheilussa tehtiin. Lisäksi seurakunnassa oli paljon tyttöjä, jotka totta kai kiinnostivat nuorta miehenalkua. Näin minusta tuli seurakunnan aktiivi ja kerhonohjaaja.
Nuortenilloissa lauletaan yhteislauluja ja siinä tuli pieni mutka matkaan.
– Niitä ei oikein voi rummuilla säestää, joten aloin opetella soittamaan sointuja kitaralla. Matti Hinkkanen Laihian Perälänkylästä lainasi minulle Hagströmin kitaran. Kinuin sitten aikani, että muutama tietämäni kaveri, Teuvo ja Jupe, ottaisivat minut mukaan bändiin, ja kun opin blueskompin, pääsin mukaan ja meistä tuli hyviä ystäviä.
Kitarassa esikuvina Kuivamäellä ovat muun muassa Juha Tapio, Pekka Simojoki, Jaakko Löytty, Pekka Ruuska ja monet ulkomaiset gospel-artistit.
Kuivamäen musiikillinen elämä on niin laaja ja monipolvinen, että siinä on vaikea pysyä perässä. Vaikka mukaan tulivat kitara ja basso, rumpujen soitto ei kadonnut mihinkään.
– Lukion ykkösellä kävin musiikkiopiston pääsykokeissa ja pääsin sisään Vaasan Kuula-opistoon. Patrick Lax piti rumputunteja. Hän opetti samaan aikaan myös Kai Hahtoa, joka on nykyään Nightwishin rumpali. Opistossa soitimme Frank Zappaa ja äänitimme sitä C-kasetille. Zappa aukaisi lopullisesti korvani musiikille, ja silloin tapahtui kolmas merkittävä ja käänteentekevä herääminen. Zappa yhdistää musiikissaan monia eri genrejä ja tajusin, että niinkin voi tehdä. Opiskelin ja jalostin omaa osaamistani sekä oppimiani elementtejä. Sitten pääsin esiintymään Doo-Bop Clubille Vaasaan, Kuivamäki muistelee.
Sen jälkeen Kuivamäki on tehnyt lukemattomia esiintymisiä.
– Ehkä parhaiten on jäänyt mieleen yksi AnttiRockin keikka nuoruusvuosilta. Bändi ja kamat oli lastattu laittomasti pakettiautoon ja bändin jäsen, pastorin poika, tykkäsi näytellä keskisormea vastaantulijoille. Keikan aikana meille heiteltiin pehmoleluja lavalle. Bändin nimi oli silloin Kanitarha. Toinen keikka, mikä jäi mieleen, oli jokin puurojuhla, kun olin opetellut ekaa kertaa soittamaan Deep Purplea ja Hurriganesia. En kuullut kunnolla muiden soittoa, enkä saanut mitään selvää, missä kohtaa biisiä mentiin. Ylipäätään omista keikoista on vaikea sanoa, mikä on jäänyt mieleen ja mikä ei. Helpompaa olisi kertoa niistä keikoista, joita on ollut itse kuuntelemassa, Kuivamäki tietää.
Kuivamäki pitää kaikkein tärkeimpänä nimenomaan musiikin kuuntelua.
– Haaveeni musiikin saralla eivät ole muuttuneet. Haluan yhä kehittyä paremmaksi ja tutustua erilaiseen musiikkiin. Sen vuoksi pidänkin musiikin kuuntelua kaikkein tärkeimpänä asiana. Toki joitain haaveita on minullakin, mutta en ole sellainen haavekeskeinen ihminen. Kaikkein siisteintä on kuunnella muiden tekemää musaa.
Kuivamäki kuunteleekin musiikkia laajasti genrestä toiseen.
– Elämäni levy on Dream Theatherin Metropolis pt 2. Scenes From A Memory. Siitä alkoi minun progekausi, joka ei ole koskaan loppunut. Tämän levyn kautta tajusin, että proge on parasta musiikkia, mitä on olemassa.
Proge eli progressiivinen rock on 1960- ja 1970-luvun taitteessa syntynyt rockmusiikin suuntaus, jossa käytetään epätavallisia soittimia, monimutkaisia kappalerakenteita ja erikoisia äänimaailmoja. Suuntauksen pioneereja ovat muun muassa Pink Floyd, King Crimson ja Genesis. Suomalaisia tärkeitä nimiä ovat Wigwam, Tasavallan Presidentti, Pekka Pohjola ja Kingston Wall. Progen kautta päästäänkin Kuivamäen uusimpaan aluevaltaukseen, Rouhea Music -yritykseen.
– Tämä visio minulla on ollut jo parinkymmenen vuoden ajan, mutta päätös yrityksestä syntyi kuluvan vuoden aikana ja somekanavat aukaisin elokuussa. Askel oli iso, ja minua vähän arvelutti, että uskallanko lähteä tähän. Vaimoni kannusti minua sanoen, että ehkä minua on lapsesta saakka valmisteltu juuri tähän asiaan.
Rouhea Music välittää artistien keikkoja ja live-elämyksiä ympäri Suomen ja on myös tapahtuman järjestäjien tukena.
– Haluan osaltani uudistaa Suomen musiikkikenttää, etenkin gospel-puolella. Olen havainnut, että kristillistä progemusaa ei Suomessa juuri ole.
Aivan aluksi Rouhea Music kiinnitti listoilleen Kuivamäen omien trubaduurikeikkojen sekä yhtyeensä Erilainen Edelläkävijä lisäksi kavereiden bändejä.
– Niillä oli helppo päästä alkuun. Nyt listoilla on myös ulkopuolisia kiinnityksiä, kuten lahtelainen MNKK ja uusimpana Rannanjärvi Blues Band, Kuivamäki luettelee.
Yhteensä listoilla on nyt seitsemän kokoonpanoa. Niin kuin kaikessa, myös musiikkipuolella markkinointi on tärkeää.
– Oli erittäin tärkeää, että nettisivut ovat hyvät ja selkeät. Ne minulle teki Roosa Mustikkamaa.
Rouhea Musicin nettisivut löytyvät osoitteesta https://rouheamusic.fi/
Miten raskas musiikki ja kristinusko sopivat yhteen?
– Ne sopivat yhteen erittäin hyvin. Minä en näe tässä ristiriitaa. Muistan joskus aiemmin, kun jotkut sanoivat minulle, että tietynlaiset musiikkilevyt täytyy tuhota. Äsken mainitsemani Dream Theatherin levy osaltani esti sen, enkä tehnyt roviota. Musiikissa ja myös uskonnossa, molemmissa, voidaan tehdä ylilyöntejä. Ihmiset voivat olla sekopäisiä missä tahansa genressä. Yhtä lailla voidaan kysyä, miten jazz ja joululaulut sopivat yhteen.
Kuivamäellä on kotonaan kellaristudio, jossa hän tekee kappaleita.
– Olen teknisesti kääpiö, joten en kyllä aivan kaikkea hallitse, Kuivamäki hymyilee.
Elokuvat ovat suuri inspiraation lähde, samoin kuin erilaiset pelit.
– Olen katsonut tosi paljon leffoja ihan lapsesta lähtien. Niiden äänimaailmoja mallinnan myös omaan musiikkiini syntikan kautta.
Kuivamäki myös sanoittaa säveltämisen lisäksi.
– Ne tukevat toinen toistaan. Usein ne asiat, mitä ei voi sanoilla kertoa, kerrotaan esimerkiksi kitaralla, Kuivamäki tietää.
Kuivamäki on multi-instrumentalisti ja hallitsee useita soittimia.
– Aivan kaikkeen soittamiseen en taivu. On tärkeää, että myös tiedostaa oman roolinsa sekä kyvyt.
Musiikkimyynnin lisäksi Kuivamäki myös keikkailee tiuhaan tahtiin. Seuraavan kerran hänet nähdään lavalla jo tämän viikon perjantaina, kun hän esiintyy Valomerkki-tapahtumassa Himangan urheiluhallilla. Seuraavana päivänä hänellä on keikka Pyhäjoella.
– Teuvalla minulla on trubaduurikeikka Teuvan vapaaseurakunnassa 18. lokakuuta ja 28. marraskuuta olen lämppäämässä J. Länsimäki & Karu Maa -yhtyettä Kahvila 8-Pallossa, Kuivamäki luettelee.
Musiikki on siis olennainen osa Kuivamäen elämää, mutta ei kaikkein tärkein osa.
– Kun olin yhdysvaltalaisen multi-instrumentalistin Neal Morsen keikalla, hän kirjoitti minulle omistuskirjoituksen kirjaansa Testimony. Minun nimeni ja hänen nimikirjoituksensa lisäksi hän kirjoitti Mat 6:33. Se jae kuuluu: Vaan etsikää ensin Jumalan valtakuntaa ja hänen vanhurskauttansa, niin myös kaikki tämä teille annetaan. Minä olen elämässäni etsinyt Jumalan valtakuntaa omalla tavallani, ja sen kautta olen löytänyt vaimoni ja saanut perheeni, Kuivamäki summaa.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide