Lauluista kaunein -illan säestäjänä ja esilaulajana toimi Suvi Ilonen.
Samuel Hoisko
Back to business -lounaalla vierailevina asiantuntijoina olivat Suomen Osuuspankin toimitusjohtaja Timo Kalliomäki (vas.) ja pankinjohtaja Kyösti Kuusinen.
Henry Aho
Antoni Nisula (oik.) paini Teuvan Rivakalle SM-pronssia viime vuonna U15-sarjassa. Vapaapainiin keskittyvä nuorimies treenaa lajia nykyään Etelä-Pohjanmaan urheiluakatemian riveissä.
Saila Reiniö
Karttaan on merkitty laitoksen toimittaman talousveden jakelualue Luovankylässä.
HYVINVOINTIALUE Vaasan hallinto-oikeus on antanut tänään keskiviikkona ratkaisun Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen reilu vuosi sitten tekemään, hyvinvointialueen rahoitusta koskevaan valitukseen. Oikeus päätti, että valtiovarainministeriön päätös Etelä-Pohjanmaan vuoden 2025 rahoituksesta palautetaan ministeriölle uudelleen käsiteltäväksi.
SUUPOHJA Hinkuyskää on esiintynyt heinäkuun loppupuolelta lähtien lisääntyvästi yksittäisinä tapauksina ja rajoittuneina epidemioina Suupohjan alueella sekä yksittäisinä tapauksina muualla Etelä-Pohjanmaan alueella.
Teuvan terveyskeskuksessa on ollut syyskuun alusta alkaen lääkärin vastaanotto. Lääkäripalveluista vastaa vuokralääkärifirma Medizone. Teuvan kunnanjohtaja Rami Mattila esittää Teuvan terveyskeskuksen alueen sote-kiinteistöjen lahjoittamista Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle vuonna 2028.
Juhani Pajunen
TEUVA Teuvan kunnassa pääsee vuoden tauon jälkeen jälleen lääkärin vastaanotolle. Vastaanotto alkoi viime viikolla. Teuvalla on lääkäri kahtena päivänä viikossa: maanantaisin ja keskiviikkoisin.
Toni Väljä esitti asiansa hauskan kriittisesti. Oikealla tuomarit Leena Nyysti, Kimmo Niemi, Marjo Kiuru-Sundberg ja Ari Elomaa.
Mika Hankaniemi
JURVA Valita vaan, mutta valita Jurvan kuntaan, ja mielellään kirjallisena, kuuluu vanha sanonta ja tuota lausahdusta pureskelemalla Jurvan yrittäjien puheenjohtaja Kirsi Alanen sai idean Suomen ensimmäisestä Valitusfestarista. 300 lippua myynyt tapahtuma järjestettiin elokuun lopulla Säläishallissa.
Teuvan kunnanjohtaja Rami Mattilan esittää Teuvan terveyskeskuksen alueen sote-kiinteistöjen lahjoittamista Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle 1.1.2028 alkaen.
Juhani Pajunen
TEUVA Teuvan kunnanhallitus käsitteli maanantaina 7. syyskuuta Teuvan kunnanjohtaja Rami Mattilan esitystä Teuvan terveyskeskuksen alueen sote-kiinteistöjen lahjoittamisesta Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueelle 1.1.2028 alkaen.
LUOVANKYLÄ 3.9.2026 Luovankylän vesijohto-osuuskunnan vedestä otetusta vesinäytteestä on löydetty e.coleja, eli suolistoperäisiä bakteereja. Suolistoperäisten bakteerien (e.colin) esiintyminen voi johtua eläinten ulosteen aiheuttamasta saastumisesta tai muusta luonnosta peräisin olevasta tekijästä. Kaikki juomavesi ja ruuanlaittoon käytettävä vesi on keitettävä vähintään 5 minuutin ajan. Veden keittokehotus on voimassa toistaiseksi. Keittokehotus koskee niitä talouksia, jotka ovat Luovankylän vesijohto-osuuskunnan asiakkaita ja heitä osuuskunta tiedottaa tänään maanantaina 7.9.
Pentti Yli-Karjanmaa keskusteli esityksen jälkeen Suupohjan radasta paikalla olijoiden kanssa.
Juhani Pajunen
PERÄLÄ Kurikkalaisen Pentti Yli-Karjanmaan ohjaama dokumentti Suupohjan radasta esitettiin Perälän kylätalolla Kemulassa. Esitystä oli tullut katsomaan runsaasti kyläläisiä ja joitakin muitakin teuvalaisia.
Tanja Kiuru käyttää hoitolastensa kanssa myös oman pihapiirin kotaa, jossa voi kiireettömästi paistaa vaikkapa makkarat.
Saila Reiniö
TEUVA Loppukesän ja syksyn rajapinnasta pihamaalle avautuva terävä aamuvalo luo varjoille selvät rajat. Aamukaste kirjoo ulkoilijoiden kengänkärjet, kun Tanja Kiurun hoitolapset istahtavat leikkitraktorien kyytiin. Joku tiivistää pikkuämpäriin hiekkakakkuainekset.
Takaa tullut auto oli vaurioitunut peräänajossa pahasti nokastaan. Palokunta oli työntänyt sen tien sivuun.
Juhani Pajunen
TEUVA Kantatiellä 67 tapahtui peräänajo tänään perjantaina neljän maissa iltapäivällä. Henkilövahinkoja ei kolarissa tullut.
Kyläpäivänä kaikki halukkaat pääsivät tutustumaan remontoituun kylätaloon. Kahvipöydän ääressä Jussi Tuomela (oik.), Airi Lähdes, Risto Kiili ja Mailis Syväluoma.
Juhani Pajunen
PERÄLÄ Kemulassa tehtiin keväällä energiaremontti, johon saatiin rahoitusta ely-keskukselta. Remontin tarkoituksena oli pienentää 1900-luvun alkupuolella rakennetun kiinteistön energiankulutusta ja parantaa sen energiatehokkuutta.
Ajankohtaista
Kysely
luetuimmat
uusimmat
Mielipide